Kolmas kerta toden sanoo, katsoinpa siis samaan syssyyn vielä yhden Charlie Chaplinin mustavalkoisista klassikoista. Chaplin on lisännyt kertojan äänen muutamiin elokuviinsa jälkikäteen. The Gold Rush (Kultakuume) on ensimmäinen elokuva, johon Chaplin kokeili tätä uudistustekniikkaa. Katsoinkin nyt ihan mielenkiinnosta tästä elokuvasta tämän 1942 valmistetun uusintaversion.
Tuoko kertojan ääni lisäarvoa mykkäfilmiin? Ensi järkytyksen jälkeen on periaatteessa se ja sama, tuleeko selitys tapahtumista ruutuun tekstilaatikkona vai taustalta puheena. Puheessa tietysti kerrottiin vähän enemmän kuin ruutuun olisi kerralla tekstiä mahtunut, mutta onneksi tarina eteni suurimmaksi osaksi tuttuun mykkäfilmityyliin ilman liiallista selostusta. Kertomisessa parasta on tietenkin se, että homman hoitaa Chaplin itse.
Tätä elokuvaa en ole varmastikaan nähnyt aikaisemmin, mutta tässäkin on tuttuja kohtauksia mukana. Todennäköisesti niitä on näkynyt Chaplin-dokumenteissa ja muissa elokuva-alan muistelupätkissä. Ainakin tuttua on kielekkeellä keikkuvan talon sketsi ja haarukkasämpylä-tanssi. Myös kenkien syöminen vaikutti tutulta hutulta, ja sai minut miettimään kuinka hyvä idea todellisuudessa olisi keittää nälkäänsä keittoa nahkakengistä tai -vyöstä. Miten se käytännössä onnistuisi? Olisiko ruoalla mitään ravintoarvoa ja tulisiko mahanpuruja? Missä vaiheessa huomaisi, että kengät olivatkin keinonahkaa?
Tämä elokuva on kahta aikaisempaa katsomaani Chaplinin elokuvaa pelottavampi. Pyssyjen kanssa heilumista ja kirveen kera kaverin perässä juoksemista. Juttuja, jotka eivät välttämättä sovi kaikenikäisille tai heikkohermoisille katsojille. Tehosteet (Special Effects) ovat kyllä elokuvan valmistusvuosi merkille pannen hienoja. Viihdyttävä leffa.
Infoloota:
The Gold Rush / Kultakuume
Ohjaus: Charlie Chaplin
Pääosissa: Charlie Chaplin
Mack Swain
Tom Murray
Georgia Hale
Ilmestyi 1925
Uusi versio 1942
IMDb:n arvosana 8,3
IMDb:n sija 147
AFI:n sija 58
Kuva Wikipediasta
Tarkoituksena katsoa 100 elokuvaa Helsinginsanomien lukijaäänestyksen ja American Film Institute:n jäsenäänestyksen perusteella muodostuneilta Top 100 -listoilta. Kaupan päälle vielä 12 bonuselokuvaa The Guardian -lehden Top 40 -listalta. Kommentoi ja anna omat suosituksesi!
1920-luku
1930-luku
1940-luku
1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
alkoholi
animaatio
avaruus
bloggaaminen
etsivä
FAQ
haaste
helle
huumeet
kirjallisuus
komedia
kotimainen
köyhyys
lapsille
lista
Listan ohi
länkkäri
mafia
murha
musikaali
mustavalkoinen
mykkäfilmi
mysteeri
nuoruus
näyttelijä
parodia
perhe
politiikka
rasismi
rikos
romantiikka
satu
seikkailu
seksi
sota
toiminta
trilleri
uskonto
Uusi vuosi
väkivalta
ystävyys
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
4. The Gold Rush (1925)
Tunnisteet:
1920-luku,
komedia,
mustavalkoinen,
mykkäfilmi,
romantiikka,
Uusi vuosi,
ystävyys
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ai vitsit, katselin just Hesarin listaa ja siellä on ties mitä hyviä. Prinsessa Ruusunen kotimaisena versiona oli aika hyvä. Suosittelen katsottavaksi myös listalta löytyneitä omia ykkössuosikkejani Kulkurin valssia, Jäniksen vuotta ja Pähkähullua Suomea. Komisario Palmutkin oli hyviä ja aika monet muutkin (liian pitkä lista laitettavaksi tähän).
VastaaPoistaUlkomaiselta TOP100-listalla löytyi vähemmän suositeltavaa, kun olen itse erikoistunut lastenleffoihin ja kotimaisiin. Sieltä löysin suositeltavaksi E.T:n ja Toy Storyn, molemmat on perheleffoja.
Minua hiukan häiritsi tuo puheselostus. Sitä olisi voinut olla vähän vähemmän.
VastaaPoistaNäitä mykkiksiä katsellessa on huomannut, että näihin pitää keskittyä paljon enemmän. Tai ei nyt varsinaisesti keskittyä, mutta sekuntiakaan ei uskalla katsoa toiseen suuntaan. Tuntuu että samaan aikaan syödessäkin saattoi missata jotain hyviä kohtia.
Toisin kuin äänielokuvissa voi välillä räpytellä silmiäkin ja kuulee silti mitä tapahtuu.
Tässä tuo päälle puhuttu osuus tuntui siltä niinkuin olisi katsonut jotain Chaplin for dummies -versiota.
Muistaakskseni katsoin tämän filmin elokuvateatterissa jonkun toisen Chaplinin kanssa 1970-luvulla, joka tapauksessa tv:stä tuli näitä myös.
VastaaPoistaMykkäelokuva oli kehittynyt taidemuoto, joka 1930-luvulla kuoli, ja josta osittain filmi Auringonlaskun katu kertoo. Elokuvassa on pääosissa mykkäelokuvien ohjaaja, tosin eri roolissa, ja Buster Keaton on sivuroolissa. Harold Lloyd ja Buster Keaton "omasivat" joitain hyviä elokuvia. Greta Garbon elokuviin en ole tutustunut.
Seuraavaksi tuli värielokuvat, sitten Star Warsin ja muiden myötä tulivat nämä erikoistehosteet ja 3D:t, itse elokuva sen sijaan pitää pintansa ja hyvät tarinat.
Periaatteessa sula mahdottomuus pistää Chapen elokuvia parhausjärjestykseen, mutta kaikilla näillä parhauslistoilla on paha tapa sivuttaa Chaplinin ensimmäinen pitkä elokuva, Chaplinin poika täysin! Itselleni tärkein, sillä se oli ensimmäinen jonka näin, noin 7-8 vuotiaana. Ihana elokuva! Yksinkertaisempi ja -ulotteisempi kuin myöhempi tuotanto, mutta niin rakastettava kuin vain voi olla. Sitä paitsi siinä saa ihastella myös loistavaa roolia Jackie Cooganilta eli pojalta.
VastaaPoistaGold Rush on mielestäni ehdottomasti parempi tekstilaatoilla! Näin elokuvan toissavuonna sinfoniaorkesterin säestämänä ja Peter von Baghin alustamana, ja oli muuten aika hulppea kokemus.
Haarukka-sämpylä-tanssi kilisytti kellojani, että olen nähnyt sellaista jossain uudemmassakin elokuvassa, jossa äänien lisäksi on jopa värit. Sitten pompsahti mieleen, että sehän oli Benny&Joon:ssa. Johnny Deppin esittämä Sam koettaa sillä ja muilla mykkäfilmeistä tutuilla jutuilla ilahduttaa ihmisiä. Varsinkin Joonia.
VastaaPoistaVärillisenä haarukkasämpylätanssia(ja monia muita tuttuja chaplinin juttuja) on nähty myös elokuvassa Chaplin. Tanssia esittämässä Robert Downey jr. (Tuolla toisaallakin ehdin jo elokuvaa mainostaa. :) )
VastaaPoista"Chaplin for dummies -versio"! Osuvasti ilmaistu!
VastaaPoistaKultakuume esitettiin ala-asteen auditoriossa ollessani noin kahdeksan. Jätti ihan sillä pysyvän vaikutuksen, jonka voisi hyvin katsoa kantavan Chaplin-ykkösekseni.
Mutta sen verran kerettiläinen tässä asiassa olen, että olen enemmän Buster Keatonin kuin Charlie Chaplinin leirissä...